// tämä näyttäisi myös olevan vähän hypähtelevä. Ajatuksenjuoksu tekstilajina ei ole se kaikkein selkein, mutta kyllä tästä saa selvää.
/ ja lisäänpä vielä senkin, että ei kukaan ole 15-vuotiaana ihan täydellisen perillä kaikista asioista. Väittäisinpä, ettei kukaan ole koskaan perillä ihan kaikesta.
Nniin. Sitten asiaan.
Tässä on nyt taas kaikenlaista onkelmaa.
Saamattomuus on ehkä se niistä kaikista suurin. Kuten tuossa vähän aikaa sitten kirjoittelin, on minun hiukan vaikeata saada itseäni tekemään mitään. Suunnitelmia ja ajatuksia pursuava mieli on laiskan ruumiin jatkeena säälittävä asia. Saamattomuuteni ja kykenemättömyyteni suunnitelmien toteuttamiseen johtavat masennustilaan, joka vain lisää puuta tuleen.
Tässä aiemmin päivällä _sivistyneesti keskusteltiin_ äiteen kanssa nukkumisesta. Ei mitään sellaista mitä nyt tässä selitetään, vaan lähinnä ihan perus "Mene nukkumaan myöhemmin"-juttuja.
Nukkuminen on omasta mielestäni ehdottomasti paras tapa paeta maailmaa, joka välillä tuntuu kaatuvan päälle, toisinaan tuntuu katoavan jalkojen alta.
Maailman anteeksipyytelemätöntä epäjärjestystä voi toki paeta kirjoihin, elokuviin, taiteeseen tai musiikkiin, mutta minulle unelmat, pääosin vieläpä valveilla koettuina, ovat helpoin tapa päästä pois muiden tuomitsevien katseiden ja suurten odotusten alta.
Ihminen ei koskaan ole täydellisen vapaa olemaan oma itsensä, jos joku, kuka tahansa, määrittää häntä millään tavalla. Sitä ei tule ajatelleeksi, mutta aina kun on minkäänlaisessa kanssakäymisessä kenen tahansa ihmisen kanssa, näyttelee. Itselläni ainakin on useita rooleja, kouluun eri kavereille ja opettajille omansa, perheelle ja sukulaisille kaikille erilaiset. Shakespearea lainaten 'Kaikki maailma on lava ja kaikki miehet ja naiset pelkkiä näyttelijöitä'.
Yksinäisyydessä, pimeässä huoneessa sängyllä maatessa tai nurkassa tuolissa istuessa ei sinun tarvitse olla kukaan. Saat olla oma itsesi, oma itsesi, juuri sellainen kuin haluat, ilman muiden ihmisten ennakko-odotuksia ja arvostelua.
Minulle yksinäisyys ei koskaan ole ollut vieras asia, vaan ennemminkin jotain, minkä usein otan avosylin vastaan tilaisuuden tullessa. Siksipä kuvitelmani ja olettamukseni maailmasta voivat erota niihin, joilla on aina ollut ihmisiä ympärillä. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että olisi kiva, jos olisi joku, jolle puhua. Ei välttämättä niitä jokapäiväisiä koulujuttuja ja muita, niistä voi selittää kelle tahansa, mutta tällaista, kun oikeasti mietityttää jokin asia.
Se saamattomuus, millä aloitinkin, esimerkiksi, olisi oiva keskustelunaihe. Oiva aihe keskustelulle siksi, että en ymmärrä sitä itse. En käsitä miksi toimin ja jätän toimimatta niin kuin teen. Enkä jaksa uskoa, että näinkin henkilökohtaiseen asiaan löytyisi vastausta kirjoita tai internetin ihmemaasta.
Minulla ei ole ketään kelle puhua. Siksi kirjoitan tänne. Tämän näkevät kaikki, mutta kukaan ei näe minua tätä kirjoittaessani. Tekstin pystyy jäsentelemään järkevän kuuloiseksi ja sitä pystyy muokkaamaan jälkeenpäin mistä kohtaa huvittaa. Puheessa ei ikävä kyllä ole sitä ominaisuutta. Kasvokkain käyty keskustelu olisi epäselvyyden lisäksi luultavasti ainakin joltain osin pelkkiä valheita. Tekstinkäsittelyohjelma, toisin kuin ihmiset, kun ei katso vinoon sinun puhuessasi
Koska olen yksin, voin olla oma itseni.
Itse huomaan muiden, kenen tahansa ja kaikkien, kanssa keskustellessani, että en aina kerro koko totuutta. En häpeä sanoa, että valehtelen. En kuitenkaan valehtele vahingoittaakseni muita, vaan suojellakseni itseäni. Valheet ovat osa sitä esitystä, minkä pistän pystyyn kanssaihmisille, minun elämäni näytelmää. Pienet, mitättömiltä vaikuttavat epätotuudet, varsinkin jos viljeltyinä niin, että ne kohtaavat ihmisten odotukset sinusta, voivat auttaa yllättävänkin paljon.
Koska itse tietoisesti, joskin välillä tahattomasti, 'harrastan' valehtelua, tuppaan panemaan merkille miten ja milloin muut valehtelevat. Se taas saa minut miettimään, josko muut ovat minun laillani tietoisia tavastaan, ja josko hekin näkevät muiden - minun - lävitse.
Jos palataan ihan alkuun, siihen nukkumiseen, niin itse suuntaan sänkyyn, jos minulla 'ei ole muuta tekemistä'. Tietenkin on täydellisen epätotta, etteikö olisi 'mitään tehtävää'. Laiska mieleni ei vain jaksa innostua jokapäiväisistä askareista. Sänkyyn menen siis tylsistyttyäni.
Vastoin yleistä uskoa, en suinkaan käytä koko sängyssämakoiluaikaani nukkumiseen. Ennen todelliseen uneen vaipumista uneksin. Uneksin herätessäni keskellä yötä ja aamulla kellon soidessa tuntia ennen pakollista ylösnousemisaikaa.
Unelmissa en ikinä seikkaile minä itse. Unelmat eivät kerro minun elämästäni. Ne ovat täydellisiä, kauniita tarinoita muista ihmisistä, jotka ovat kauniita ja täydellisiä. Todellisen maailman painaessa päälle pakenen paikkoihin, joita ei ole olemassa, aikoihin joita ei koskaan tule olemaan.
Pakenen paikkaan, jossa saan olla täydellisesti oma itseni - saan olla kuka tahansa. Unelmissa minun ei tarvitse valehdella olevani jotain suurta.
En tiedä, mitä 'tavalliset ihmiset' miettivät ennen nukahtamistaan. Mennen päivän tapahtumia? Seuraavan päivän haasteita? Vaatevalintoja?
Minulle unelmat ovat sanoinkuvaamattoman tärkeitä. En osaa tarkasti sanoa milloin tämä alkoi, mutta tiedän, etten muista aikaa ennen näitä 'päiväunia'.
Unelmissa juuri unelmoijan kaikkivoipaisuus on yksi 'parhaista' asioista. Kirjoja lukiessasi tai elokuvaa katsoessasi et voi päättää, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kun siirryt pääsi sisään, ei mikään ole mahdotonta.
//// loppuun vielä, että, juu, ei kiinnosta jos kuulostaa epäterveeltä. Jos ei kuulosta, niin hienoa, et varmaan lukenut koko höskää. Jos taas kuulostaa, niin puolustelenpa sillä, että olen teini-ikäinen. Uudestaanjohdotuksessa menee aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti