keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Is all that we seem or seem

Ensimmäinen asia, jota mietin tänään (sen lisäksi, että huomenna on jouluaatto) oli, että minun pitää kirjoittaa tämä tänne.

Näin viime yönä outoa unta.
Unessa näin unta. Unessa (jota siis näin unessa) minä ja muutama muu upea tyyppi ala-asteeltani olimme metsässä (muistutti metsää, jonka vieressä entinen kotimme oli). Me osallistuimme neljän henkilön ryhmänä jonkinlaiseen kilpajuoksuun. Juoksussa mentiin alas loputtoman tuntuista metsämäkeä, johon oli rakennettu portaikkoja alas pääsyä varten, mutta minä en ainakaan koko aikaa juossut portaita pitkin. Unen juokseminen oli epäaitoa: yhdellä loikalla pääsi eteenpäin (ja korkealle ilmaan) todellisuutta enemmän, kuin elokuvissa.
Jostain syystä emme nähneet (enkä minä ollut tietoinen) muita kilpailijoita, mutta meillä oli jotain muuta kirittämässä meitä: me juoksimme karkuun jättiläismustekalalta.
Yhdessä vaiheessa mäkeä alas juostessamme satuin huomaamaan, että metsässä kasvoi vanamoita.  Sanon ystävilleni, että en ole koskaan ennen nähnyt niitä 'oikeassa elämässä' ja että minun piti poimia yksi, ja niin teinkin.
Tämän jälkeen oli jonkin verran unta, josta en muista mitään, ja seuraavaksi olin nykyisten koulukavereideni kanssa nykyisen kouluni fysiikan/kemian käytävässä, ja minä selostin heille untani. Juttelimme myös siitä, kuinka vanhoihin luokkakavereihin varmaankin saisi yhteyden internetin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti