"En minä välitä~!"

Olin katsomassa leffaa isän kanssa. (En jaksanut vielä kirjoittaa siitä mitään, lähinnä tämän takia.)
Tuttuun tapaan kotimatka sujui ihan hyvin, mutta hississä sitten alkoi suuresti ärsyttämään kaikki. Tällä hetkellä eniten ehkä ärsyttää juuri tuo ärsyttäminen, se että niin tapahtuu, varsinkin vastoin tahtoani, ja se, että en oikein ymmärrä miksi.
Toki ymmärrän, että jännittävä/hauska/eeppinen/minkä tahansa lainen positiivinen kokemus jättää jonkinlaisen aukon, joka sitten normalisoituu kun on kulunut tarpeeksi aikaa kokemuksesta, mutta silti. Onko tätä mitenkään tieteellisesti testattu? Koska kuulemani mukaan muilla on samanlaisia kokemuksia, vaihtelevilla suuruuksilla. Olettaisin, tietenkin, että tyhjyyden tunteeseen (mitenkä muuten sitä voisi kuvailla?) vaikuttaa sen luojan, vastakuvan, siis positiivisen kokemuksen suuruus, sen vaikutuksen määrä. Hyvänä esimerkkinä tämänpäiväinen elokuva, joka, vaikka ihan mukiinmenevä (lautasellemenevä?), ei ehkä ollut se paras näkemistäni, sekä vaikkapa kun olin katsonut Doctor Who:n episodit 'The Empty Child' ja 'The Doctor Dances'.
Tänään en kovin huonolla tuulella. Jaksan olla koneella, luulen välttyväni tiuskimasta äidille (sillä oletuksella, että hän tulee ennen nukkumaanmenoani) ja 'nyt kuuntelussa'-musiikki on jotain muuta kuin Pink Floydin The Wallia.
Doctor Who:n ehkäpä parhaat jaksot katsottuani olin sen verran masennuksissa, että en kyennyt olemaan tietokoneella (aina vaaran merkki) enkä kyennyt menemään nukkumaan (vielä pahempi juttu). Tällöin tyhjyyden kanssa päässäni velloi myös saamattomuuden ahdistus, joka tietenkin osaltaan pahensi asioita. Parvekkeella istuminen yleensä auttaa, kunhan saa istua tarpeeksi pitkään.
Olenkin todennut, että post-hyvä kokemus -tyhjyys usein nivoutuu kauniisti ahdistavaan tietoisuuteen sekä mielellisestä että ruumiillisesta saamattomuudesta.
Tähänkin minulta voisi löytyä selitysyritelmä, mutta olen jotakuinkin täydellisen varma, että siitä tulisi vielä järkyttävämpi sönkötys kuin tekstin alkupuolesta. Jätän sen siis sanomatta, koska tunnen, että vaikka kuinka kirjoittaisin ja muokkaisin ja tekisin täydelliseksi, ei tämä teksti koskaan tule vastaamaan sitä, mitä pääni sisällä liikkuu. Ja jos jollain ilveellä onnistuisin oksentamaan älyllisen selityksen, en voi olla varma, että putkiston toisessa päässä asia menisi kuitenkaan perille tarkoitetulla tavalla.