sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Ei millään jaksaisi. No okei joo, olen kipeä, se varmaan vaikuttaa vähän, mutta silti.

Ihan niin kuin tässä olisi oikeasti ollut mitään sanottavaakaan. Suklaata tekisi mieli, ja nyt tuli déjà vu ja sitten haluaisin katso Mythbustersia, mutta kun tulevat tauolta vasta ensi kuussa niin ei.
Ja muutenkin - tässä on taas ollut koko viikonloppu ja koko hemmetin kuukausi aikaa tehdä vaikka mitä ja nyt pitäisi saada puserrettua ulos vaikka mitä, lähinnä tuo äidinkieli vaivaa, mutta kun lisäksi pitäisi lukea biologian kokeeseen, joka on huomenna. Luulenpa etten mene kouluun muuten kuin tuon kokeenajaksi, sen verran pahalta ainakin tässä vaiheessa tuntuu.
Ihan oma syynihän se tietenkin on, kun en suostu käyttämään kuin sitä yhtä takkia, mutta vähät tuosta.

Ensi jaksossa minulla on muuten se täysi 35 viikkotuntia koulua, että juu on kivaa. Ei sentään niin kuin joillakin (muilla luokilla), että olisi neljään asti koulua, mutta joka päivä kahdeksasta kolmeen. Eikä asiaa paranna se, että kuvaamataitoa on kaiketi vain kaksi tuntia, äidinkieltä myös, sitten on matematiikkaa, biologiaa yhteiskuntaoppia ja kemiaa, joista eniten tuo kemia pelottaa, sillä vaikka ihan hyvin on tähän mennessä mennyt niin nyt se sitten kuulemma vaikeutuu, ja kun oma opettajamme on äitiylomalla niin ei voi tietää millaista opetusta sijaiselta saa.

Viime  viikolla oli kokeita. Ruotsi ei mennyt mitenkään ihmeellisesti, mutta rukoilen että siitä tulee 8½, koska sillä olisi vielä ehkä jonkinlainen mahdollisuus yhdeksäiseen tähän jaksoon. Yhteiskuntaoppi oli juuri tuon 8 ja puoli, ja englanninkoe meni vaihtelevasti, mutta siitä en huolisi, koska englanti on vähän blah. Biologian koe huomenna menee huonosti, koska lukeminenkin menee huonosti, eikä nyt oikein jaksaisi mitään.

Nyt tekisi mieli sitä suklaata ja sitten olisi mukava katsoa vaikka Pimeä uhka.

On muuten pakko vielä sanoa, että nyt alkaisi jo tuo lumen tuleminen riittää. Oikeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti