A crowd of people stood and stared

Hienosti tuli vajaat kaksi vuorokautta taas heitettyä hukkaan.
Tällä oli väkeä tuossa viikonlopulla. Katselimme Muumeja (eritoten Tyrmääjäsieniä) ja joitain elokuvi,a mitä niitä nyt oli, öh, ensimmäinen Indiana Jones ja Hotelli Firenzessä ja Notting Hill sekä se uudehko Beatles-musikaali, joka ei ehkä kummiskaan ollut se musikaalieklokuvahistorian merkkiteos. Suhteessa siis järjettömän paljon kaikkia rakkauseolkuvia, blah.
Sunnuntai-iltana menin äiteen ja parin muun enempi-vähempi sukulaisen kanssa kuuntelemaan kuorojoululaulantaa. Ensi perjantaina on samaa luvassa kun on Kallion kirjkossa Akateemisia Joululauluja ja sen jälkeen oleva viikonloppu onkin sitten ALICE COOPERIA, AAA.

Koulua, koulua, koulua.
Huomenna pitäisi olla sellainen ensimmäinen kokeidenpalautussuma. Maanantaina sitten on YH:n koe ja keskiviikkona ET:n ja perjantaina, jos muistini palvelee, on matematiikka.
Viime tiistaina oli musiikinkoe. Se meni ihan hyvin, eikä tekemisessä kestänyt koko tuntia. Oma opettajamme ei ollut paikalla, vaan kokeen piti joku nuori jäppi. Kokeen jälkeen sai sitten lähteä, mutta minä, Tiia & Jenny jäimme luokkaan, Tiia soittelemaan ja minä ja Jenny lähinnä lagaamaan. Tämä musiikinopettajasijaisen kysyessä mitä kuuntelemme minä vastasin että 'klassista rokkia' ja kun tarkensinmme tämän tarkoittavan vanhaa musaa hän ehdotti, että kuuntelisimme bändiä nimeltä Toto. No sitähän tässä juuri tehdäänkin.

Yhdeksännen luokan musiikin opiskelu on täysin erilaista kuin seitsemännellä ja kahdeksannella. Aikaisemmin me vain lauloimme/soitimme, mutta nyt kun opettaja vaihtui, olemme käyneet populaarimusiikin historiaa (viimeksi pääsimme 50-luvulle ja rock'n'rolliin. Sitä 70-lukua odotellessa...), tehneet pienimuotoiset esitelmät klassisista säveltäjistä ja opiskelleet jotain teoriaa.
Ja jotenkin minusta tuntuu, että minä olen ainoa jonka mielestä tämä on muutos parempaan edellisvuosista.

--(X)-- (hehkulamppu)

TIEDÄN SEN! TIEDÄN! Tiedäntiedäntiedän!

Niin, siis torstaina ranskantunnilla oli puhetta siitä kuinka lähifutuurissa liikkumista ilmaisevat verbit saavat eri apuverbin kuin muut.
No minua sitten jäi häiritsemään kuinka ihan varmasti jossain muussakin kielessä liikkumisen ilmaisemisen kanssa tulee jotain ongelmia. En saanut kuin pääteltyä, että kielen on pakko olla suomi.

Nyt sitten klo 10 sängyssä maatessani sen keksin.
Ajatuksenjuoksu oli taas sitä laadukkainta mahdollista (lähti japaninkielestä liikkeelle, siirtyi suomen adjektiivien komparatiivin ja verbien konditionaalimoduksen kautta tulokseen, että)
SUOMEN KIELESSÄ LIIKKUMISTA ILMAISEVAT SANAT EIVÄT TAIVU POTENTIAALISSA. (vertaa katsoa ja juosta -> katsonen; juoksenen lienen juokseva)
Olin ihan innoissani hoksattuani tämän.

Niitä pieniä elämän iloja.

I have a bad feeling about this

/legendaarisin elokuvalainaus ikinä kyllä/kyllä/kyllä ?

Jooooo-oh.
Koulua. Tänään oli koe ranskasta. Meni ihan hyvin, varsinkin viimeinen bonustehtävä jossa piti kirjoittaa omia lauseita.
Maanantaina oli ruotsin koe, joka (enempi vähempi odotusten mukaan) meni kuvittelemattoman huonosti.
Ensi viikon maanantaina sitten fysiikan koe ja sen jälkeen onkin pieni kokeeton väli.

JA ARVATKAA MITÄ - meillä oli sellainen vapaaehtoinen matematiikkakilpailujuttu koulussa viikko-pari sitten, johon minä sitten osallistuin. Houkuttelinpa vielä yhden luokkakaverinkin mukaan, ja matematiikanopettajamme mukaan, vaikka koe menikin koulullamme yleisesti ottaen todella huonosti (kukaan ei saanut puoliakaan pisteistä), minä ja hän tulimme toiseksi ja kolmanneksi. Voitte vain arvata olinko vähän voittofiiliksissä.

Tänään saimme myös uutisia uudesta englanninopettajasta. Kuulemma hänenkin nimensä on Niina (en tuosta iiden määrästä tiedä), ja hän vaikuttaa rauhalliselta. Minulla on vain sellainen pelko, että jos hän on liian rauhallinen, ei siellä kukaan saa tehtyä mitään, sekoilua se vain tulee olemaan.
Mutta se nähdään sitten.

Is there life on Mars?

AAAAAA. Hyvä AAA tällä kertaa.

AAAA Doctor Who. Se tuli sunnuntai-iltana ja onnistuneesti unohdin sen kunnes tänään aamuyöllä olin joskus neljän maissa hereillä ja mietiskelin jotain erinäisiä asioita ja sitten tuli valaistus: olin unohtanut kokonaan.
Ja tämä, toisin kuin moni muu, on jo sen verran iso juttu, että oli pakko nousta lataamaan ja katsomaan.

Voisin kuvitella, että ljn puolelle tulee jotain ranttia kun olen saanut katsottua loppuun.

// edit 6:32 juu, eli tuli katsottua. Kirjoitin tuonne populaarikulttuurin puolelle vähän (lähinnä sitä ooh, upeaa!).

Joulua tässä sitten odotellaan. Periaatteessa ihan hyvä, että pistivät jouluksi, koska sitten se saattaa taas unohtua, niin kuin tällä kertaa kävi, koska jos se olisi joku perus päivä niin se voisi mennä siihen että sitä istuu koneella ja odottaa, joko jostain jo löytyisi. Tietenkin siinä on sitten se vaara, että näin käy joka tapauksessa ja sitten siinä menee joulu koneella istuessa (ihan niin kuin muuten ei menisi).

Spam spam eggs bacon and spam

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAäsdee
masentaako taas vähän vai häh?
/ei, ei masenna, on muuten vaan - niin, en tiedä. Onko tämä nyt sitä eksistentialistista ahdistusta?

en ole tehnyt mitään viimeisen kolmen päivän aikana.
Perjantai oli taksvärkkipäivä, ja mitä minä teen? Nukun, makaan sohvalla, katson elokuvia ja olen tietokoneella. Tarkoituksenahan oli, että olisin siivoillut täällä, kun omassakin huoneessa on viimeksi imuroitu kaiketi keväällä.
Eilen olin koko päivän tietokoneella. Oikeasti, koko päivän. Katsoin Tutun loppuun ja tein jotain muuta yhtä typerää ja - niin kuin, tiedättekös, tarpeetonta.
Tänäänkään en ole tehnyt mitään. Äiti katosi jonnekin ennen kuin nousin ja sen jälkeen se on ollut lähinnä tietokonetta taas.

Ja sitten se mitä kirjoitin tuonne toiselle puolellekin, että liika ajattelu on pahasta.
Niin mitenkäs helvetissä sitä pystyy lopettamaan ajattelun, kertokaas, häh?

Oodi nukkumiselle

/// tästä tulikin sitten tällainen pitkä pohdiskeleva selitys enemmän vähemmän angstinen filosofinen vuodatus pääni sisällöstä. Ihan asiaa kaikki, juu, mutta enpä tiedä kuinka mielenkiintoisaa.
// tämä näyttäisi myös olevan vähän hypähtelevä. Ajatuksenjuoksu tekstilajina ei ole se kaikkein selkein, mutta kyllä tästä saa selvää.
/ ja lisäänpä vielä senkin, että ei kukaan ole 15-vuotiaana ihan täydellisen perillä kaikista asioista. Väittäisinpä, ettei kukaan ole koskaan perillä ihan kaikesta.

Nniin. Sitten asiaan.

Tässä on nyt taas kaikenlaista onkelmaa.
Saamattomuus on ehkä se niistä kaikista suurin. Kuten tuossa vähän aikaa sitten kirjoittelin, on minun hiukan vaikeata saada itseäni tekemään mitään. Suunnitelmia ja ajatuksia pursuava mieli on laiskan ruumiin jatkeena säälittävä asia. Saamattomuuteni ja kykenemättömyyteni suunnitelmien toteuttamiseen johtavat masennustilaan, joka vain lisää puuta tuleen.

Tässä aiemmin päivällä _sivistyneesti keskusteltiin_ äiteen kanssa nukkumisesta. Ei mitään sellaista mitä nyt tässä selitetään, vaan lähinnä ihan perus "Mene nukkumaan myöhemmin"-juttuja.
Nukkuminen on omasta mielestäni ehdottomasti paras tapa paeta maailmaa, joka välillä tuntuu kaatuvan päälle, toisinaan tuntuu katoavan jalkojen alta.
Maailman anteeksipyytelemätöntä epäjärjestystä voi toki paeta kirjoihin, elokuviin, taiteeseen tai musiikkiin, mutta minulle unelmat, pääosin vieläpä valveilla koettuina, ovat helpoin tapa päästä pois muiden tuomitsevien katseiden ja suurten odotusten alta.

Ihminen ei koskaan ole täydellisen vapaa olemaan oma itsensä, jos joku, kuka tahansa, määrittää häntä millään tavalla. Sitä ei tule ajatelleeksi, mutta aina kun on minkäänlaisessa kanssakäymisessä kenen tahansa ihmisen kanssa, näyttelee. Itselläni ainakin on useita rooleja, kouluun eri kavereille ja opettajille omansa, perheelle ja sukulaisille kaikille erilaiset. Shakespearea lainaten 'Kaikki maailma on lava ja kaikki miehet ja naiset pelkkiä näyttelijöitä'.
Yksinäisyydessä, pimeässä huoneessa sängyllä maatessa tai nurkassa tuolissa istuessa ei sinun tarvitse olla kukaan. Saat olla oma itsesi, oma itsesi, juuri sellainen kuin haluat, ilman muiden ihmisten ennakko-odotuksia ja arvostelua.

Minulle yksinäisyys ei koskaan ole ollut vieras asia, vaan ennemminkin jotain, minkä usein otan avosylin vastaan tilaisuuden tullessa. Siksipä kuvitelmani ja olettamukseni maailmasta voivat erota niihin, joilla on aina ollut ihmisiä ympärillä. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että olisi kiva, jos olisi joku, jolle puhua. Ei välttämättä niitä jokapäiväisiä koulujuttuja ja muita, niistä voi selittää kelle tahansa, mutta tällaista, kun oikeasti mietityttää jokin asia.
Se saamattomuus, millä aloitinkin, esimerkiksi, olisi oiva keskustelunaihe. Oiva aihe keskustelulle siksi, että en ymmärrä sitä itse. En käsitä miksi toimin ja jätän toimimatta niin kuin teen. Enkä jaksa uskoa, että näinkin henkilökohtaiseen asiaan löytyisi vastausta kirjoita tai internetin ihmemaasta.
Minulla ei ole ketään kelle puhua. Siksi kirjoitan tänne. Tämän näkevät kaikki, mutta kukaan ei näe minua tätä kirjoittaessani. Tekstin pystyy jäsentelemään järkevän kuuloiseksi ja sitä pystyy muokkaamaan jälkeenpäin mistä kohtaa huvittaa. Puheessa ei ikävä kyllä ole sitä ominaisuutta. Kasvokkain käyty keskustelu olisi epäselvyyden lisäksi luultavasti ainakin joltain osin pelkkiä valheita. Tekstinkäsittelyohjelma, toisin kuin ihmiset, kun ei katso vinoon sinun puhuessasi tällaista paskaa omista ajatuksistasi näin suorasukaisesti.
Koska olen yksin, voin olla oma itseni.

Itse huomaan muiden, kenen tahansa ja kaikkien, kanssa keskustellessani, että en aina kerro koko totuutta. En häpeä sanoa, että valehtelen. En kuitenkaan valehtele vahingoittaakseni muita, vaan suojellakseni itseäni. Valheet ovat osa sitä esitystä, minkä pistän pystyyn kanssaihmisille, minun elämäni näytelmää. Pienet, mitättömiltä vaikuttavat epätotuudet, varsinkin jos viljeltyinä niin, että ne kohtaavat ihmisten odotukset sinusta, voivat auttaa yllättävänkin paljon.
Koska itse tietoisesti, joskin välillä tahattomasti, 'harrastan' valehtelua, tuppaan panemaan merkille miten ja milloin muut valehtelevat. Se taas saa minut miettimään, josko muut ovat minun laillani tietoisia tavastaan, ja josko hekin näkevät muiden - minun - lävitse.

Jos palataan ihan alkuun, siihen nukkumiseen, niin itse suuntaan sänkyyn, jos minulla 'ei ole muuta tekemistä'.  Tietenkin on täydellisen epätotta, etteikö olisi 'mitään tehtävää'. Laiska mieleni ei vain jaksa innostua jokapäiväisistä askareista. Sänkyyn menen siis tylsistyttyäni.
Vastoin yleistä uskoa, en suinkaan käytä koko sängyssämakoiluaikaani nukkumiseen. Ennen todelliseen uneen vaipumista uneksin. Uneksin herätessäni keskellä yötä ja aamulla kellon soidessa tuntia ennen pakollista ylösnousemisaikaa.
Unelmissa en ikinä seikkaile minä itse. Unelmat eivät kerro minun elämästäni. Ne ovat täydellisiä, kauniita tarinoita muista ihmisistä, jotka ovat kauniita ja täydellisiä. Todellisen maailman painaessa päälle pakenen paikkoihin, joita ei ole olemassa, aikoihin joita ei koskaan tule olemaan.
Pakenen paikkaan, jossa saan olla täydellisesti oma itseni - saan olla kuka tahansa. Unelmissa minun ei tarvitse valehdella olevani jotain suurta.

En tiedä, mitä 'tavalliset ihmiset' miettivät ennen nukahtamistaan. Mennen päivän tapahtumia? Seuraavan päivän haasteita? Vaatevalintoja?
Minulle unelmat ovat sanoinkuvaamattoman tärkeitä. En osaa tarkasti sanoa milloin tämä alkoi, mutta tiedän, etten muista aikaa ennen näitä 'päiväunia'.
Unelmissa juuri unelmoijan kaikkivoipaisuus on yksi 'parhaista' asioista. Kirjoja lukiessasi tai elokuvaa katsoessasi et voi päättää, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kun siirryt pääsi sisään, ei mikään ole mahdotonta. 

//// loppuun vielä, että, juu, ei kiinnosta jos kuulostaa epäterveeltä. Jos ei kuulosta, niin hienoa, et varmaan lukenut koko höskää. Jos taas kuulostaa, niin puolustelenpa sillä, että olen teini-ikäinen. Uudestaanjohdotuksessa menee aikaa.

Kirjoitin lyhyesti lumesta.


//edittiä 19:40
Nonniiiih. Olisiko aika angstipostin? En tiedä. On taas uskomattoman saamaton olo. Vaikka koulussa ja koulun jälkeenkin meni ihan hyvin. Ehkäpä juurikin siksi nyt ei ole jaksamusta tehdä mitään. Halua löytyisi vaikka kuinka paljon, siitä on harvemmin pulaa, mutta iänikuinen laiskuus ja tunne siitä, että ei millään oikeastaan ole väliä, turhaa kaikki, tulevat kerta toisensa jälkeen suurten ja pientenkin suunnitelmien tielle.

Eipä tässä sitten muuta. Koulusta voisi selittää, mutta en jaksa.

Masentaa.

She's not sure if you're a boy or a girl

Nnonnih.
Olipa kerran keskiviikoilta ja lumisade. Järkyttävää.

Huaah. En ole ollut tietokoneella sitten tiistain. Keskiviikon liikunnan lihaskuntotesti ja sitä seurannut lumenpaljous jotenkin imivät mehut.
Eipä tässä oikein muuta.