We dreamers have our ways of facing rainy days

No niin, niin kuin lupailtu, kuvia alkaa ilmestymään.

Ostin Fredan Uffilta tämän jakun, koska olen pitkään etsinyt vihreää samettitakkia, ja koska tästä tuli niin hobitti fiilis:

Kuten aina, klikkailemalla saa isommaksi.

Never gonna tell a lie and hurt you

Huhhuhhoijjaa. Ihana kun on loma. Ei tarvitse tehdä niin yhtikäs mitään. No tänään olisi suunnitelmissa ruokailua ja kameran etsiskelyä, jonka jälkeen muuten tämäkin paikka elostuu vähän, kun saan kameran käyttöön.
Kuten viime postauksessa (se kuva oli muuten otettu tietokoneen web-kameralla. Laatu on sen mukainen), tulee tänne ilmestymään kuvallista kirjanpitoa tämän sanallisen sekamelskan lisäksi.

one thing I miss is cold Ethyl

Saattana. (Jännä muuten kuinka tämän kirjoitusjutun sanakirja hyväksyy tuon sanan.)
Jouluaatto. Ihan hyvin meni, kunnes väsyin, ja nyt vituttaa aika makeasti.

Aamulla ylös joulupuurolle puoli yhdeksältä,  mutta ei olut puuro valmista, ei tullut kesää. Lopulta puuro saatiin kuin saatiinkin puuroontumaan. Sillä välillä minä katselin serkkuni kanssa Joulupukin Kuumalinja-ohjelmaa. Erityisesti meitä repeilytti Pukin lyhyt monologi erään puhelun alussa. Se meni kutakuinkin näin: "Haloo Henna. Onko Henna siellä? Täällä Joulupukki, kuka siellä?"
Vieläkin jaksaa naurattaa.
Puuron jälkeen kotiin, vähän siivousta omassa huoneessa, sitten suihkuun. Suihkun jälkeen minut värvättiin paketoimaan lahjoja, mikä olikin ihan hyvä asia, koska muuten äitee olisi ollut ihan hermokuoliossa täällä.
Joskus siinämain tulivat myös vanhukset (äidin vanhemmat) paikalle. Minä en joutunut osallistumaan kahvipöytäkeskusteluun, koska lahjoja oli paljon (ja taiteellinen perfektionisti kun olen, piti pakettien näyttää hyvältä).
Sitten pukeuduttiin ja lähdettiin mäkeen. Menimme tädille, ja siellä sitten oli koko äidinpuoleinen suku. Jei, ihmisiä neljä-viisitoista!
Siinä puhuttiin, laulettiin, syötiin, laulettiin, avattiin lahjat, puheltiin ja syötiin vähän lisää.
Ennen jälkiruokaa (=lahjojen jälkeen) minua alkoi väsyttää, ja ilmaisin asian äidille.
Olisi kuitenkin pitänyt sanoa jo aikaisemmin, jos se vaikka olisi aikaistanut myös kotiinlähtöä. (Minun pitäisi opetella tämä tapa; sanot olevasi väsynyt heti kun alkaa tuntua siltä, koska muuten väsyt liikaa ennen kuin pääset pois ja se ei ole kivaa.) Sen tapahtuessa kun olin saanut niin tarpeekseni liian suuresta ihmisjoukosta, pätevistä vanhuksista, kryptisistä joulukorttirunoista ja päättömästä smalltalkista.
Ja sitten sitä lähtöäkin piti pitkittää. Ei ilmeisesti ymmärretty, että kun vaatteet ovat päällä, niin silloin mennään ovesta ulos.
Ah jösses.

No juu. Luulenpa että tämä tästä nyt paranee, kun pääsi takaisin kotiin ja koneelle ja musiikin ääreen ja siunattuun yksinäisyyteen.

Huomenna pitäisi mennä isälle, ja ylihuomenna isän vanhemmille. Vähän kumpainenkin pelottaa, lähinnä juuri tuon pinna palaa liiallisen sosiaalisen kanssakäymisen johdosta -jutun takia, kun niin tuntuisi käyvän ihan usein.

Ja sitten kun pääsen 26. päivä kotiin niin TIETOKONE ja DOCTOR WHO.

Pitäisikö tähän listata, että mitä lahjoja tuli. Juu, siis.

Piirrustulehtiö (minusta tuntuu, että tämä on sellainen jokavuotinen lahja isovanhemmiltani. Ihan hyvä sinänsä, koska viime aikoina on tullut piirreltyä liian vähän.)
Tummaa suklaata (isovanhemmat) ja Pandan paperikonvehteja (vanhin täti & co.)
Punaoranssi kaulaliina (2. vanhin serkku)
Valkoisista napeista tehty kaulakoru (2. nuorin täti)
Pieni silinterihattu (vanhin serkku)
TNBC rintanappi (nuorin serkku)
Tshaikovskin musiikkia
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -paita (äiti)
Tosi on! Valheen, vääristely ja vilpin historiaa (äidin kustantama oma 'spur of the moment' toive Kontulan divarista)
Jonkun verran rahaa (vanhin täti & co. + nuorin täti + isovanhemmat. Osa menee kameraan, osalla ostan ehkä vaatetta netistä)

ja äiti sai Battlestar Galactican 2. tuotantokauden, jota varmaan rupean kohta katsastelemaan. Ja muuten taitaa tulla aikamoinen suklaaoverload taas.

Loppuillan ohjelma (klikkaa isommaksi):

Is all that we seem or seem

Ensimmäinen asia, jota mietin tänään (sen lisäksi, että huomenna on jouluaatto) oli, että minun pitää kirjoittaa tämä tänne.

Näin viime yönä outoa unta.

Unessa näin unta. Unessa (jota siis näin unessa) minä ja muutama muu upea tyyppi ala-asteeltani olimme metsässä (muistutti metsää, jonka vieressä entinen kotimme oli). Me osallistuimme neljän henkilön ryhmänä jonkinlaiseen kilpajuoksuun. Juoksussa mentiin alas loputtoman tuntuista metsämäkeä, johon oli rakennettu portaikkoja alas pääsyä varten, mutta minä en ainakaan koko aikaa juossut portaita pitkin. Unen juokseminen oli epäaitoa: yhdellä loikalla pääsi eteenpäin (ja korkealle ilmaan) todellisuutta enemmän, kuin elokuvissa.

Jostain syystä emme nähneet (enkä minä ollut tietoinen) muita kilpailijoita, mutta meillä oli jotain muuta kirittämässä meitä: me juoksimme karkuun jättiläismustekalalta.

Yhdessä vaiheessa mäkeä alas juostessamme satuin huomaamaan, että metsässä kasvoi vanamoita.  Sanon ystävilleni, että en ole koskaan ennen nähnyt niitä 'oikeassa elämässä' ja että minun piti poimia yksi, ja niin teinkin.

Tämän jälkeen oli jonkin verran unta, josta en muista mitään, ja seuraavaksi olin nykyisten koulukavereideni kanssa nykyisen kouluni fysiikan/kemian käytävässä, ja minä selostin heille untani. Juttelimme myös siitä, kuinka vanhoihin luokkakavereihin varmaankin saisi yhteyden internetin kautta.

Joo. Onhan tämä lomailu ihan kivaa. Saa nukkua ja valvoa miten tahtoo.

strange games they would play then

Ääh. Jouluun on aikaa alle viikko, eikä millään tuntuisi siltä.

Lumi on ärsyttävää, koulussa on kylmä vaikka joka päivä olen pukeutunut kaksiin housuihin ja sukkiin ja vaihtelevaan määrään paitoja.

Masentaa, kun pitäisi vielä ma ja ti mennä kouluun.
Koulun joulujuhlakin on ihan perseestä.
Niin on myös muuten ei-evankelisluterilaisen uskonnonopiskelijoiden joulutilaisuus.

Ainoa valonpilkahdus on Doctor Whon uuden jakson tuleminen, ja sekin on varmaan sellaista angstausta ja muuta, ettei sitä voi kestää.

you are young and life is long

Aeeäh. Olen koulumme PC-luokassa. Aamulla oli yhdeksästä kymmeneen ETtä, jossa olimme myös atk-luokassa. Minun tehtäväni oli lähinnä editoida jotain kuvia.
Nyt luokallamme olisi liikuntaa, mutta koska tunnit keskeytyisivät joulujuhlaharjoitusten takia, ne on peruttu. Harjoitukset alkavat 11:20, ja meillä on tässä luppoaikaa. Itse olen vähän kyllä pihalla siitä, että mitä tekisin, kun yleensä kotona löytyy kirjanmerkeistä ynnä muista jotain mielenkiintoista, ja jos ei, niin aina on koneella jotain katsottavaa. Koulussa en ikinä osaa tehdä mitään.

Nyt rupesi joku kone pitämään järkyttävää piippausta. Ja eipä ruvennutkaan.

Niin siis täällä koulussa koneella olo on lähinnä sitä youtubea (olen tänään kuunnellut Bowieta ja Floydia, nyt on Time menossa) ja näihin kahteen paikaan postittamista.

What is wrong with him? - Everyone has a different theory.

AAALICE COOPER. Eilen. upeaa. Saa lukea.

I sense a disturbance in the Force

Juuh. Uusi jakso on alkanut, ihan peruskamaa. Biologia, näin kahden tunnin jälkeen, on vielä ihan kiinnostavaa / innostavaa.
Tänään meillä oli aika rento päivä. Aloitimme musiikilla, jossa suurin osa ajasta meni siihen, että kuuntelimme Elvistä. Se oli oikeastaan tunnista biisi -tietokilpailu, jonka minä [yllätys] voitin. Ei ollut kovin vaikeaa päätellä niiden kahden biisin nimiä, joita en ollut kuullut, kun biiseissä hoettiin juuri niitä. Little less conversation oli ainoa, jota en saanut paperille.
Musiikintunnin jälkeen meidät siirrettiin biologianluokkaan, jossa luokanvalvojamme johdolla odottelimme, että koulun salissa järjestettävät sikainfluenssarokotukset, joista tuli ensimmäinen tieto vasta eilen, alkaisivat. Luonnollisestikin meitä edeltävillä luokilla oli jotain sähellystä, mikä myöhastytti meidän vuoroamme. Tämän lisäksi meitä ennen piti olla opettajamme saaman aikataulun mukaan ainakin kolme luokkaa.
Minä sitten turhautuneena tokaisin vieressäni istuneelle Jennylle, että 'jos me oltaisiin älykkäitä, nii me käytettäs tää aika sen joulujuhlan suunnitteluun.'
Opettaja ilmeisesti kuuli sanani, ja niinpä saimme edistettyä joulujuhlanumeroamme.

Rokotus ei ollut millään tavalla kauhea, mutta joillekin se selvästikin tuotti ongelmia. Itse olin ja olen edelleen sitä mieltä, että jos ihmisillä ai olisi sitä järkyttävää tarvetta paisutella kaikkea 'kamalaa', niin tuskin kenellekään olisi tullut mitään hankaluuksia.
(Omasta näkökulmastani kaikenlainen tuollaisen pelkääminen on ihan turhaa. En jaksa selittää miksi ajattelen näin, koska en oikeastaan näe mitään selitettävää.
Puhun tässä tietenkin itseäni vähän pussiin, koska lääkäriin minun sitä tarvitessa en suostu lähtemään en kirveellä en moottorisahalla. Tässä tietenkin avainsana on lähteminen, rokotukset näes tuotiin kouluun. Ei minulla mitään lääkäreitä vastaan ole, mutta en pidä lääkäriin menemisestä.)
Puli minuuttia kestäneen rokotuksen saamisen jälkeen meidän piti olla salin puoliskoon tehdyssä 'lepotilassa' puoli tuntia.
Minä makasin lattialla ja kuuntelin musiikkia.

Tämän jälkeen meillä oli biologiaa, sitten oli opoa ja sitten englantia. Kirjoitan englanninsijaisesta, kunhan saan hänestä enemmän irti.

Koulun jälkeen teimme Tiian kanssa täydellisen hedelmättömän shoppailukierroksen keskustassa.

Ja vox miryan puolella televisiota ja internetti-ilmiöitä.

// Lisää klo 21:24. Just muuten vaihtu 25:ksi kun katoin aikaa.
Joo. Vasen käsivarteni tekee kuolemaa. Rokotus ei tuntunut missään sitä otettaessa ja vasta kuuden aikaan (mitä, kuusi ja ½-seitsemän tuntia rokotuksesta?) alkoi pistoskohta tappamaan. Nyt kirjoitan tätä selkä tavallistakin vinommassa, kun yritän välttää vasemman ylä-käsivarren (mitä on bicep suomeksi? hauis vai haulis? *epävarma/nolo*) jännittämistä.
Jos se oikeasti menisi niin, niin minulla voisi olla kuumettakin, vaan eipä mittari ikinä suostu ylittämään 36.jotain astetta. Uskon (taas kerran, juu. *) että se kuumeen nousukin voi olla niistä aivoista kiinni - jos uskoo että niin käy niin niin myös käy.
Enpä tiedä onko sitä tieteellisesti todistettu, mutta oman kokemukseni mukaan, jos oikein uskoo, että vaikka 'minulla on paha olo', niin se paha olo kyllä tulee. Paha olo esimerkkinä on tietenkin aika köyhä, koska eikös se ole ihan ilmeistä, että niin käy. (Juu. Kieliopillinen välikommentti. Eikö vain, että edellinen virke tulee lopettaa pisteeseen eikä kysymysmerkkiin, koska virkkeen päälause 'blaa blaa ... on aika köyhä' ei ole kysymyslause? Vai mitä oikeen häh?)
Hyviä asioita ajatellessa mielikin paranee, mutta ei me mitään jeesuksia olla, jos käsitätte mitä tarkoitan.
Oikeastaan taidan olettaa, että ette käsitä, mutta en anna sen häiritä itseäni.

* Sanoin juuri Tiialle kun istuskelimme Kaisaniemen metroasemalla (damn you, Rautatientori), ettei minulta oikeastaan pitäisi ikinä kysyä mitään, mihin ei ole yhtä oikeaa jollain säännöllä määrättyä vastausta (kuten matematiikassa, fysiikassa, kieliopissa ja näissä), koska jostain syystä** minulla on paha tapa keksiä selitys vähän kaikelle. Yleensä Ainahan selitykset ovat omasta mielestäni järkeenkäypiä, mutta kai me olemme jo puhuneet ajatuksenjuoksusta? Ei tällä finskan puolella kaiketi.

**Isä. Selitti/tää minulle aina kaiken juurta jaksain. Tai ehkä minulla on tarve selittää itseäni ympäristöäni, oikeastaan, itseäni en pahemmin viitsi selitellä.
Jos tästä vielä jatkan, niin vaikeaksi menee.


Oi ja tänään tuli Tiede. En vielä lukenut kokonaan (koska ah rakastuin Big Bang Theoryyn ja haluan katsoa ne jaksot, jotka olen telkkarista missannut), mutta lyhyehkö artikkeli multiversumeista piti lukea.
Olisiko upeaa, jos niiden olemassaolo pystyttäisiin todistamaan vielä minun elinaikani aikana? Vastaus: Kyllä.
Nyt voin vedota tuohon artikkeliin, jos et:n opettajani sössötää jotain koevastauksista.

Vera, Vera. What has become of you?

Itsenäisyyspäivä. En oikeen tiedä mitä tähän pitäisi lisätä.

and count the cost in sorrow

Joulukuu. En hankkinut kalenteria, koska muutamana viime vuonna ovat jääneet kokonaan avaamatta. Jotenkin minulle kalenterit ovat muutenkin todella vaikeakäyttöisen tuntuisia - en jaksa kaivaa niitä esille kun pitäisi pistää tapaamisia tai muita ylös, enkä varsinkaan silloin kun pitäisi tarkistaa joku meno tai muu. Kun kerran on niin vähän tehtävää, että pään sisäinen muisti riittää täydellisesti, niin miksi turhaan?

Keskiviikkona oli liikunnassa hiphoptanssia.
*pitkä hiljaisuus*
Se oli ihan hauskaa.
Tunnin jälkeen meidän ryhmämme opettaja vei minut, pari muuta luuseria ja yhden liikunnassa oikeastaan ihan hyvän tyypin sivummalle ja selitti, kuinka me ilmeisesti olimme näyttäneet nauttivan itsestämme (// olimme olleet täydellisen parhaita ja iloisella mielellä ja pwnanneet kaikki muut). Minun sanojani kaikuen eräs luokkalaisistani sanoi, että 'No oli tää kivempaa kuin sähly.'

Saimme tänään uudet lukujärjestykset. Ensi jakson ainoa kiva aine on äidinkieli (ellei kuvista lasketa, sitä kun on joka jaksossa). Englantia ei myöskään lasketa kivaksi aineeksi, koska se on masentavaa ja opettajamme vaihtuu. Muita lukuaineita ovat yhteiskuntaoppi, ruotsi ja biologia.

Keskiviikon elämänkatsomustiedon koe meni ihan hyvin, paitsi että tehtävä nro 3:een kirjoitin vastaukseen saman asian kolme kertaa eri sanoin. Tehtävää 4 tarkistaessaan voisin kuvitella opettajan olevan hiukan 'wtf`?', siinä nimittäin kysyttiin mm. omasta aikakäsityksestäni.

Tässä jaksossa olen keskiviikkoisin käynyt loppuluokan uskonnontunneilla, koska hyppytunti menee sillä tavalla paljon sutjakammin. On käynyt ilmi, että he tänä vuonna käyvät läpi niitä asioita, jotka minulle ET:n lukijana ovat vanhoja tuttuja viime vuodelta (mm. Heinzin dilemma, etiikan suuntaukset). Istun siellä seinustalla ja naureskelen muiden noobiudelle.

"En minä välitä~!"

Olin katsomassa leffaa isän kanssa. (En jaksanut vielä kirjoittaa siitä mitään, lähinnä tämän takia.)
Tuttuun tapaan kotimatka sujui ihan hyvin, mutta hississä sitten alkoi suuresti ärsyttämään kaikki. Tällä hetkellä eniten ehkä ärsyttää juuri tuo ärsyttäminen, se että niin tapahtuu, varsinkin vastoin tahtoani, ja se, että en oikein ymmärrä miksi.
Toki ymmärrän, että jännittävä/hauska/eeppinen/minkä tahansa lainen positiivinen kokemus jättää jonkinlaisen aukon, joka sitten normalisoituu kun on kulunut tarpeeksi aikaa kokemuksesta, mutta silti. Onko tätä mitenkään tieteellisesti testattu? Koska kuulemani mukaan muilla on samanlaisia kokemuksia, vaihtelevilla suuruuksilla. Olettaisin, tietenkin, että tyhjyyden tunteeseen (mitenkä muuten sitä voisi kuvailla?) vaikuttaa sen luojan, vastakuvan, siis positiivisen kokemuksen suuruus, sen vaikutuksen määrä. Hyvänä esimerkkinä tämänpäiväinen elokuva, joka, vaikka ihan mukiinmenevä (lautasellemenevä?), ei ehkä ollut se paras näkemistäni, sekä vaikkapa kun olin katsonut Doctor Who:n episodit 'The Empty Child' ja 'The Doctor Dances'.
Tänään en kovin huonolla tuulella. Jaksan olla koneella, luulen välttyväni tiuskimasta äidille (sillä oletuksella, että hän tulee ennen nukkumaanmenoani) ja 'nyt kuuntelussa'-musiikki on jotain muuta kuin Pink Floydin The Wallia.
Doctor Who:n ehkäpä parhaat jaksot katsottuani olin sen verran masennuksissa, että en kyennyt olemaan tietokoneella (aina vaaran merkki) enkä kyennyt menemään nukkumaan (vielä pahempi juttu). Tällöin tyhjyyden kanssa päässäni velloi myös saamattomuuden ahdistus, joka tietenkin osaltaan pahensi asioita. Parvekkeella istuminen yleensä auttaa, kunhan saa istua tarpeeksi pitkään.
Olenkin todennut, että post-hyvä kokemus -tyhjyys usein nivoutuu kauniisti ahdistavaan tietoisuuteen sekä mielellisestä että ruumiillisesta saamattomuudesta.
Tähänkin minulta voisi löytyä selitysyritelmä, mutta olen jotakuinkin täydellisen varma, että siitä tulisi vielä järkyttävämpi sönkötys kuin tekstin alkupuolesta. Jätän sen siis sanomatta, koska tunnen, että vaikka kuinka kirjoittaisin ja muokkaisin ja tekisin täydelliseksi, ei tämä teksti koskaan tule vastaamaan sitä, mitä pääni sisällä liikkuu. Ja jos jollain ilveellä onnistuisin oksentamaan älyllisen selityksen, en voi olla varma, että putkiston toisessa päässä asia menisi kuitenkaan perille tarkoitetulla tavalla.

been a lonely lonely lonely time

Aaaaeeehhh.
Koulussa ei ollut mitään sen epätavallisempaa. Luokanvalvojan vartti oli ihan mielenkiintoisaa kokea. Ideana oli, että opettaja puhuu jokaisen oppilaan kanssa kahden kesken yläasteen menestyksestä, yhdeksännen luokan tavoitteista ja yläasteen jälkeisestä elämästä.
Meillä oli siinä ihan paljon mistä puhuttiin, äiti kun oli sävellellyt sellaiseen jokaisen saamaan lappuun kaikenlaista. Sen lisäksi siellä oli esim. 8. luokan lukuvuositodistuksen keskiarvo, kaikki aineet ja lukuaineet, ja opettaja ihanan suorasti sanoi 'I hate you' kun kerroin, että L-aineitteni ka oli ~9.7.
Lv:n kysellessä lukiosuunnitelmista (olen aina vaan ihan ulalla tässä asiassa) puheeksi tuli Kallion ilmaisutaitopainotteinen lukio, hänen mielestään kun olin niin hyvin näytellyt viime vuonna yökoulussa muutman luokkatoverini järjestämässä ohjelmanumerossa.

En tiedä miten se muilla toimii, mutta jotenkin minusta näytteleminen tuntuu ihan luonnolliselta. Odotan sekä innolla että kauhulla sitä kun pääsemme edistämään luokkamme joulujuhlanumeroa. Innolla siksi, että minusta ajatus on upea, näytelmä on nerokas, kauhulla siksi, että epäilen luokaltamme löytyvän kovin montaa lavallenousukykyistä henkilöä.
Itse pidän näyttelemisestä ja uskoisin pystyväni vetämään roolin jos toisenkin yleisön edessä - luokkatovereistani en ole niinkään varma. Voin sieluni silmin nähdä heidät lavalla, tirskumassa vuorosanoille, kykenemättöminä mihinkään.
Jos nyt yleistän kauheasti, voisin sanoa, että he jakaantuvat niihin, jotka 'iik apua ei ikinä' eivät pysty näyttelemään, niihin, joista koko idea on naurettava, mutta jotka suostuvat siihen yhteisen hyvän vuoksi ja niihin, jotka oikeasti haluavat näytellä.

Tämä on tietenkin tätä itselleni omialtaista ajattelua: Odota pahinta, saatat yllättyä iloisesti.


Niinpä luokanvalvojani rohkaisemana päädyin uudestaan pohtimaan Kallion ilmaisutaitopainotteista lukiota. Koska sisälle pääsee jollakin kummallisella pistehöskällä, josta 35% tulee oppilaan 'harrastuneisuudesta', olin ehtinyt jo haudata ajatuksen sen suuremmin sitä surematta.
Tässä pisteytys, niin selviää teillekin: 
Yhteispisteiden maksimi on 20.
Lukuaineiden keskiarvosta voi saada 10/10 pistettä.
Äidinkielen opettajan ja luokanvalvojan lausunnoista ja arvioinneista voi saada enintään 2/2 pistettä.
Omasta hakemuksesta voi saada 1/1 pistettä. 
Harrastuneisuuspisteitä voi saada enintään 7/7 pistettä. Harrastuneisuustiedot kootaan harrastustodistuslomakkeeseen.

Juu niin kun kyllähän minä olen harrastunut, piirrän ja kirjoitan ja teen herra ties mitä, mutta ilmeisesti harrastuksen pitäisi olla 'ohjattua'. No helvettiin teidän ohjatut harrastukset.
Kallion lukiossa on tietenkin se puoli, että siellä ei voi lukea latinaa. Ehkä joudun tyytymään Ressuun tai Norssiin. Nyyh.

A crowd of people stood and stared

Hienosti tuli vajaat kaksi vuorokautta taas heitettyä hukkaan.
Tällä oli väkeä tuossa viikonlopulla. Katselimme Muumeja (eritoten Tyrmääjäsieniä) ja joitain elokuvi,a mitä niitä nyt oli, öh, ensimmäinen Indiana Jones ja Hotelli Firenzessä ja Notting Hill sekä se uudehko Beatles-musikaali, joka ei ehkä kummiskaan ollut se musikaalieklokuvahistorian merkkiteos. Suhteessa siis järjettömän paljon kaikkia rakkauseolkuvia, blah.
Sunnuntai-iltana menin äiteen ja parin muun enempi-vähempi sukulaisen kanssa kuuntelemaan kuorojoululaulantaa. Ensi perjantaina on samaa luvassa kun on Kallion kirjkossa Akateemisia Joululauluja ja sen jälkeen oleva viikonloppu onkin sitten ALICE COOPERIA, AAA.

Koulua, koulua, koulua.
Huomenna pitäisi olla sellainen ensimmäinen kokeidenpalautussuma. Maanantaina sitten on YH:n koe ja keskiviikkona ET:n ja perjantaina, jos muistini palvelee, on matematiikka.
Viime tiistaina oli musiikinkoe. Se meni ihan hyvin, eikä tekemisessä kestänyt koko tuntia. Oma opettajamme ei ollut paikalla, vaan kokeen piti joku nuori jäppi. Kokeen jälkeen sai sitten lähteä, mutta minä, Tiia & Jenny jäimme luokkaan, Tiia soittelemaan ja minä ja Jenny lähinnä lagaamaan. Tämä musiikinopettajasijaisen kysyessä mitä kuuntelemme minä vastasin että 'klassista rokkia' ja kun tarkensinmme tämän tarkoittavan vanhaa musaa hän ehdotti, että kuuntelisimme bändiä nimeltä Toto. No sitähän tässä juuri tehdäänkin.

Yhdeksännen luokan musiikin opiskelu on täysin erilaista kuin seitsemännellä ja kahdeksannella. Aikaisemmin me vain lauloimme/soitimme, mutta nyt kun opettaja vaihtui, olemme käyneet populaarimusiikin historiaa (viimeksi pääsimme 50-luvulle ja rock'n'rolliin. Sitä 70-lukua odotellessa...), tehneet pienimuotoiset esitelmät klassisista säveltäjistä ja opiskelleet jotain teoriaa.
Ja jotenkin minusta tuntuu, että minä olen ainoa jonka mielestä tämä on muutos parempaan edellisvuosista.

--(X)-- (hehkulamppu)

TIEDÄN SEN! TIEDÄN! Tiedäntiedäntiedän!

Niin, siis torstaina ranskantunnilla oli puhetta siitä kuinka lähifutuurissa liikkumista ilmaisevat verbit saavat eri apuverbin kuin muut.
No minua sitten jäi häiritsemään kuinka ihan varmasti jossain muussakin kielessä liikkumisen ilmaisemisen kanssa tulee jotain ongelmia. En saanut kuin pääteltyä, että kielen on pakko olla suomi.

Nyt sitten klo 10 sängyssä maatessani sen keksin.
Ajatuksenjuoksu oli taas sitä laadukkainta mahdollista (lähti japaninkielestä liikkeelle, siirtyi suomen adjektiivien komparatiivin ja verbien konditionaalimoduksen kautta tulokseen, että)
SUOMEN KIELESSÄ LIIKKUMISTA ILMAISEVAT SANAT EIVÄT TAIVU POTENTIAALISSA. (vertaa katsoa ja juosta -> katsonen; juoksenen lienen juokseva)
Olin ihan innoissani hoksattuani tämän.

Niitä pieniä elämän iloja.

I have a bad feeling about this

/legendaarisin elokuvalainaus ikinä kyllä/kyllä/kyllä ?

Jooooo-oh.
Koulua. Tänään oli koe ranskasta. Meni ihan hyvin, varsinkin viimeinen bonustehtävä jossa piti kirjoittaa omia lauseita.
Maanantaina oli ruotsin koe, joka (enempi vähempi odotusten mukaan) meni kuvittelemattoman huonosti.
Ensi viikon maanantaina sitten fysiikan koe ja sen jälkeen onkin pieni kokeeton väli.

JA ARVATKAA MITÄ - meillä oli sellainen vapaaehtoinen matematiikkakilpailujuttu koulussa viikko-pari sitten, johon minä sitten osallistuin. Houkuttelinpa vielä yhden luokkakaverinkin mukaan, ja matematiikanopettajamme mukaan, vaikka koe menikin koulullamme yleisesti ottaen todella huonosti (kukaan ei saanut puoliakaan pisteistä), minä ja hän tulimme toiseksi ja kolmanneksi. Voitte vain arvata olinko vähän voittofiiliksissä.

Tänään saimme myös uutisia uudesta englanninopettajasta. Kuulemma hänenkin nimensä on Niina (en tuosta iiden määrästä tiedä), ja hän vaikuttaa rauhalliselta. Minulla on vain sellainen pelko, että jos hän on liian rauhallinen, ei siellä kukaan saa tehtyä mitään, sekoilua se vain tulee olemaan.
Mutta se nähdään sitten.

Is there life on Mars?

AAAAAA. Hyvä AAA tällä kertaa.

AAAA Doctor Who. Se tuli sunnuntai-iltana ja onnistuneesti unohdin sen kunnes tänään aamuyöllä olin joskus neljän maissa hereillä ja mietiskelin jotain erinäisiä asioita ja sitten tuli valaistus: olin unohtanut kokonaan.
Ja tämä, toisin kuin moni muu, on jo sen verran iso juttu, että oli pakko nousta lataamaan ja katsomaan.

Voisin kuvitella, että ljn puolelle tulee jotain ranttia kun olen saanut katsottua loppuun.

// edit 6:32 juu, eli tuli katsottua. Kirjoitin tuonne populaarikulttuurin puolelle vähän (lähinnä sitä ooh, upeaa!).

Joulua tässä sitten odotellaan. Periaatteessa ihan hyvä, että pistivät jouluksi, koska sitten se saattaa taas unohtua, niin kuin tällä kertaa kävi, koska jos se olisi joku perus päivä niin se voisi mennä siihen että sitä istuu koneella ja odottaa, joko jostain jo löytyisi. Tietenkin siinä on sitten se vaara, että näin käy joka tapauksessa ja sitten siinä menee joulu koneella istuessa (ihan niin kuin muuten ei menisi).

Spam spam eggs bacon and spam

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAäsdee
masentaako taas vähän vai häh?
/ei, ei masenna, on muuten vaan - niin, en tiedä. Onko tämä nyt sitä eksistentialistista ahdistusta?

en ole tehnyt mitään viimeisen kolmen päivän aikana.
Perjantai oli taksvärkkipäivä, ja mitä minä teen? Nukun, makaan sohvalla, katson elokuvia ja olen tietokoneella. Tarkoituksenahan oli, että olisin siivoillut täällä, kun omassakin huoneessa on viimeksi imuroitu kaiketi keväällä.
Eilen olin koko päivän tietokoneella. Oikeasti, koko päivän. Katsoin Tutun loppuun ja tein jotain muuta yhtä typerää ja - niin kuin, tiedättekös, tarpeetonta.
Tänäänkään en ole tehnyt mitään. Äiti katosi jonnekin ennen kuin nousin ja sen jälkeen se on ollut lähinnä tietokonetta taas.

Ja sitten se mitä kirjoitin tuonne toiselle puolellekin, että liika ajattelu on pahasta.
Niin mitenkäs helvetissä sitä pystyy lopettamaan ajattelun, kertokaas, häh?

Oodi nukkumiselle

/// tästä tulikin sitten tällainen pitkä pohdiskeleva selitys enemmän vähemmän angstinen filosofinen vuodatus pääni sisällöstä. Ihan asiaa kaikki, juu, mutta enpä tiedä kuinka mielenkiintoisaa.
// tämä näyttäisi myös olevan vähän hypähtelevä. Ajatuksenjuoksu tekstilajina ei ole se kaikkein selkein, mutta kyllä tästä saa selvää.
/ ja lisäänpä vielä senkin, että ei kukaan ole 15-vuotiaana ihan täydellisen perillä kaikista asioista. Väittäisinpä, ettei kukaan ole koskaan perillä ihan kaikesta.

Nniin. Sitten asiaan.

Tässä on nyt taas kaikenlaista onkelmaa.
Saamattomuus on ehkä se niistä kaikista suurin. Kuten tuossa vähän aikaa sitten kirjoittelin, on minun hiukan vaikeata saada itseäni tekemään mitään. Suunnitelmia ja ajatuksia pursuava mieli on laiskan ruumiin jatkeena säälittävä asia. Saamattomuuteni ja kykenemättömyyteni suunnitelmien toteuttamiseen johtavat masennustilaan, joka vain lisää puuta tuleen.

Tässä aiemmin päivällä _sivistyneesti keskusteltiin_ äiteen kanssa nukkumisesta. Ei mitään sellaista mitä nyt tässä selitetään, vaan lähinnä ihan perus "Mene nukkumaan myöhemmin"-juttuja.
Nukkuminen on omasta mielestäni ehdottomasti paras tapa paeta maailmaa, joka välillä tuntuu kaatuvan päälle, toisinaan tuntuu katoavan jalkojen alta.
Maailman anteeksipyytelemätöntä epäjärjestystä voi toki paeta kirjoihin, elokuviin, taiteeseen tai musiikkiin, mutta minulle unelmat, pääosin vieläpä valveilla koettuina, ovat helpoin tapa päästä pois muiden tuomitsevien katseiden ja suurten odotusten alta.

Ihminen ei koskaan ole täydellisen vapaa olemaan oma itsensä, jos joku, kuka tahansa, määrittää häntä millään tavalla. Sitä ei tule ajatelleeksi, mutta aina kun on minkäänlaisessa kanssakäymisessä kenen tahansa ihmisen kanssa, näyttelee. Itselläni ainakin on useita rooleja, kouluun eri kavereille ja opettajille omansa, perheelle ja sukulaisille kaikille erilaiset. Shakespearea lainaten 'Kaikki maailma on lava ja kaikki miehet ja naiset pelkkiä näyttelijöitä'.
Yksinäisyydessä, pimeässä huoneessa sängyllä maatessa tai nurkassa tuolissa istuessa ei sinun tarvitse olla kukaan. Saat olla oma itsesi, oma itsesi, juuri sellainen kuin haluat, ilman muiden ihmisten ennakko-odotuksia ja arvostelua.

Minulle yksinäisyys ei koskaan ole ollut vieras asia, vaan ennemminkin jotain, minkä usein otan avosylin vastaan tilaisuuden tullessa. Siksipä kuvitelmani ja olettamukseni maailmasta voivat erota niihin, joilla on aina ollut ihmisiä ympärillä. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että olisi kiva, jos olisi joku, jolle puhua. Ei välttämättä niitä jokapäiväisiä koulujuttuja ja muita, niistä voi selittää kelle tahansa, mutta tällaista, kun oikeasti mietityttää jokin asia.
Se saamattomuus, millä aloitinkin, esimerkiksi, olisi oiva keskustelunaihe. Oiva aihe keskustelulle siksi, että en ymmärrä sitä itse. En käsitä miksi toimin ja jätän toimimatta niin kuin teen. Enkä jaksa uskoa, että näinkin henkilökohtaiseen asiaan löytyisi vastausta kirjoita tai internetin ihmemaasta.
Minulla ei ole ketään kelle puhua. Siksi kirjoitan tänne. Tämän näkevät kaikki, mutta kukaan ei näe minua tätä kirjoittaessani. Tekstin pystyy jäsentelemään järkevän kuuloiseksi ja sitä pystyy muokkaamaan jälkeenpäin mistä kohtaa huvittaa. Puheessa ei ikävä kyllä ole sitä ominaisuutta. Kasvokkain käyty keskustelu olisi epäselvyyden lisäksi luultavasti ainakin joltain osin pelkkiä valheita. Tekstinkäsittelyohjelma, toisin kuin ihmiset, kun ei katso vinoon sinun puhuessasi tällaista paskaa omista ajatuksistasi näin suorasukaisesti.
Koska olen yksin, voin olla oma itseni.

Itse huomaan muiden, kenen tahansa ja kaikkien, kanssa keskustellessani, että en aina kerro koko totuutta. En häpeä sanoa, että valehtelen. En kuitenkaan valehtele vahingoittaakseni muita, vaan suojellakseni itseäni. Valheet ovat osa sitä esitystä, minkä pistän pystyyn kanssaihmisille, minun elämäni näytelmää. Pienet, mitättömiltä vaikuttavat epätotuudet, varsinkin jos viljeltyinä niin, että ne kohtaavat ihmisten odotukset sinusta, voivat auttaa yllättävänkin paljon.
Koska itse tietoisesti, joskin välillä tahattomasti, 'harrastan' valehtelua, tuppaan panemaan merkille miten ja milloin muut valehtelevat. Se taas saa minut miettimään, josko muut ovat minun laillani tietoisia tavastaan, ja josko hekin näkevät muiden - minun - lävitse.

Jos palataan ihan alkuun, siihen nukkumiseen, niin itse suuntaan sänkyyn, jos minulla 'ei ole muuta tekemistä'.  Tietenkin on täydellisen epätotta, etteikö olisi 'mitään tehtävää'. Laiska mieleni ei vain jaksa innostua jokapäiväisistä askareista. Sänkyyn menen siis tylsistyttyäni.
Vastoin yleistä uskoa, en suinkaan käytä koko sängyssämakoiluaikaani nukkumiseen. Ennen todelliseen uneen vaipumista uneksin. Uneksin herätessäni keskellä yötä ja aamulla kellon soidessa tuntia ennen pakollista ylösnousemisaikaa.
Unelmissa en ikinä seikkaile minä itse. Unelmat eivät kerro minun elämästäni. Ne ovat täydellisiä, kauniita tarinoita muista ihmisistä, jotka ovat kauniita ja täydellisiä. Todellisen maailman painaessa päälle pakenen paikkoihin, joita ei ole olemassa, aikoihin joita ei koskaan tule olemaan.
Pakenen paikkaan, jossa saan olla täydellisesti oma itseni - saan olla kuka tahansa. Unelmissa minun ei tarvitse valehdella olevani jotain suurta.

En tiedä, mitä 'tavalliset ihmiset' miettivät ennen nukahtamistaan. Mennen päivän tapahtumia? Seuraavan päivän haasteita? Vaatevalintoja?
Minulle unelmat ovat sanoinkuvaamattoman tärkeitä. En osaa tarkasti sanoa milloin tämä alkoi, mutta tiedän, etten muista aikaa ennen näitä 'päiväunia'.
Unelmissa juuri unelmoijan kaikkivoipaisuus on yksi 'parhaista' asioista. Kirjoja lukiessasi tai elokuvaa katsoessasi et voi päättää, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kun siirryt pääsi sisään, ei mikään ole mahdotonta. 

//// loppuun vielä, että, juu, ei kiinnosta jos kuulostaa epäterveeltä. Jos ei kuulosta, niin hienoa, et varmaan lukenut koko höskää. Jos taas kuulostaa, niin puolustelenpa sillä, että olen teini-ikäinen. Uudestaanjohdotuksessa menee aikaa.

Kirjoitin lyhyesti lumesta.


//edittiä 19:40
Nonniiiih. Olisiko aika angstipostin? En tiedä. On taas uskomattoman saamaton olo. Vaikka koulussa ja koulun jälkeenkin meni ihan hyvin. Ehkäpä juurikin siksi nyt ei ole jaksamusta tehdä mitään. Halua löytyisi vaikka kuinka paljon, siitä on harvemmin pulaa, mutta iänikuinen laiskuus ja tunne siitä, että ei millään oikeastaan ole väliä, turhaa kaikki, tulevat kerta toisensa jälkeen suurten ja pientenkin suunnitelmien tielle.

Eipä tässä sitten muuta. Koulusta voisi selittää, mutta en jaksa.

Masentaa.

She's not sure if you're a boy or a girl

Nnonnih.
Olipa kerran keskiviikoilta ja lumisade. Järkyttävää.

Huaah. En ole ollut tietokoneella sitten tiistain. Keskiviikon liikunnan lihaskuntotesti ja sitä seurannut lumenpaljous jotenkin imivät mehut.
Eipä tässä oikein muuta.

There I was on a July morning

Heh. Naurettavaa.

Huomenna kinkkeilemään - tärkein asia ensiksi, juu. Vähän on siihen liittyen nyt vaatekriisi päällä.
Ja huomenna on ranskan sanakoe. Ääääh kun pitäisi lukea. Ja ruotsistakin tuli jotain rumaa kotitehtävää. Toivoin melkein, ettei netti toimisi, koska nyt luultavasti juutun tähän, enkä lue ranskaa. Ja ruotsinjuttu piti kirjoittaa koneella myös, nettiin, eli sitäkään ei olisi voinut tehdä. Damn.

Nyt on tullut nukuttua vähän huonosti. Tai, no, jaa. Ihan säännöllisesti ja näin, kymmenen tunnin öitä, mutta niin. Kun se yö alkaa viiden maissa niin sitten yöllä on kukkumisaikaa. Ei ole edes tullut (huh huh, suomi,) tietokoneiltua paljoa.

LJssä järkyttävät massat anime- ja mangaselitystä.

Juma.

Tässä on tullut vähän tehtyä muuta. Aloitin tämän kirjoittamisen joskus kolmen aikaan. Ja nyt kello on puoli kymmenen. No jaa, vielä on se uusin Hetalia katsomatta (katsoin tässä välipalana jonkun randomin shônen ai sarjan, näin Kobato.n ja Hetalian väliin. Ei mennyt kuin muutama tunti.)

and are you beautiful and pale

Blaah (mitenkä musta tuntuu siltä, että tämä sanan aloittaa aikas monen postin?)

No niin, kummiskin. Mitähän sitä... Viikonloppu! Niin! Vaikka huomenna pitäisi tulla väkeä tänne. Tekisi kyllä mieli lähteä kaupunkiin (siis huomenna). EI! TÄNÄÄN.

VITTU MASENTAA AAA SAATANA. Hetalia-päivä.

liian vaivalloista kirjoittaa mitään
 

mössää banaani

Niin. Koulu alkoi. Blaah. Maanantina (ja tänäänkin) tuntui jotenkin kummallisen surrealistiselta. Ensin kun oli tottunut töissä käymiseen, ja sitten pelkkään sängyssä makoiluun ja nukkumiseen, niin sitten kouluun palaaminen oli ihmeellistä ja epäaidon tuntuista.

Viime jakso meni ihan hyvin palautettujen kokeiden perusteella. Maantieto tippui kahdeksikkoon (uskoakseni, koe oli 8-), mutta sen saa nostettua takaisin yhdeksään kun sitä seuraavan kerran on. Englannin koe 10- ja esseetehtävä (ehkä maailman tylsimmästä aiheesta: 'vanhempasi lähettivät sinut kuukaudeksi Kanadaan kesäleirille') opettajan sanoin todella upea, 10. Matematiikan koe 10- myöskin.
Äidinkielen artikkeli vielä odotellaan. Odotan saavani 10, mutta aina kun teen niin onkin arvosana jotain paljon huonompaa. Jos tällä kerralla onnistaisi...


Nyt unohtui mitä piti sanoa.

Ainiin, (hetkonen, Muumipeikko, Muumipeikko, lagitus- argh ei muista. Helmet? EI. MUUMIPAPPA! KULTAKALA! "Ainiin, kultakala." *iloinen*)  Ruotsi. Kauheaa. Ja liikunta. Vielä kauheampaa.

don't leave me hanging on like a yoyo

Argh, antaudun. Olen täällä huitsinkuukkelissa nyt loman ajan.
Kerrankin oli mukava junamatka äiteenkin mielestä - katselimme X-Filesia koneeltani.
Täällä ei ole oikein mitään tekemistä. Huomenna pitäisi ehkä käydä kirjastossa, vaikka on minulla yksi omakin kirja mukana, ostin nimittäin ennen junaan menoa Akateemisesta Neil Gaimanin Smoke and Mirrors -teoksen, ja kyllä on hyvä. Tarkoituksena oli tietenkin ostaa jotain ihan muuta - Diana Wynne Jonesia tai ranskankielistä Muumia, mutta ei.

Vaikka olisi luettavaa ja kuunneltavaa ja katsottavaa yllin kyllin, niin kaikki mitä olen oikeastaan täällä tehnyt on valtavat määrät nukkumista.

Onnistuneesti ei edes tämän isovanhemipien koneen modeemi toimi vistan kanssa. Että musiikit ja muut tulee kaikki last.fm:ään kottin päästyäni. Ei jaksamuskaan rittä nyt lomalla mihinkään ylenpalttiseen nörtteilyyn, if you know what I mean, noiden verkkojen kanssa touhuiluun tai muuhun.

Asiasta toiseen:

Olen tässä pohdiskellut, että ehkä sitä voisi palata animen ja mangan piiriin. Ei ehkä samalla järkyttävällä intohimolla kuin silloin vuosi pari takaperin, mutta kun ei niissä oikeastaan ole mitään pahaa (kröhöhöm).
Minulle kun vain tuli sellainen jänskä fiilis sillois joskus (seiskan alussa? milloin se oli?) siitä kun se oli niin in. Nyt jos palailen, niin eihän kenenkään tarviste tietää, että näin on tapahtunut, eiks jeh?

Throwing darts in lovers' eyes

Perjantaina tosiaan Tiia, Sofia ja Jenny täällä. Sofia toi kakkua. Muumimusiikit kunniaan, varsinkin ne pelottavat. Siinä eteisessä me seisoskeltiin ja kauhisteltiin. Hehheh.
Katseltiin Leijonakuningas, Reservoir Dogs ja jotain Muumeja. T ja S jäivät yöksi, lauantaina jatkettiin Muumeilla. Tiia jäi vielä sunnuntaiksikin.

Ostin Liikkuva linna -leffan.
Luin tässä myös tänään tuon Noidan veli -kirjan ja kirjoitinpa pienen jutun tuonne LJseen siitä sitten myös.
AAArgh haluan nyt myös sen kakkososan siitä. Yaay kun soli se Chrestomanci ehdottomasti paras hahmo tuossakin kirjassa.

She's alive - alive!

Uoaah. Taas on kaikenlasta. Töihin kahdeksitoista, kuudelta pois. Sitten illalla väkeä tänne ja Reservoir Dogs, Leijonakuningas (toivon mukaan ainakin) ja Muumeja. Pakotan ne katsomaan Muumeja.

Kaikkea muuta yllin kyllin mut iloa pitäs ostaa

Maunulassa. Danny Kayen Hovinarri pyörii nauhalta ja ah tietokone.

Ja äijät on lakki kouras

Ihan persestä kaikki.

Juu eli siellä samperin TET-työpaikassa on nyt kaksi päiväää tullut oltua, molempina päivinä heti kottin päästyä suoraan nukkumaan. Ma ja ti olivat 9-15 päiviä ja nyt sitten loppuviikko kahdestatoista saatana kuuteen. Ja isällekin pitäisi mennä. Mitenhän sielläkin pitäisi jaksaa?

Ah. Niin rentouttavan helppoa ja vaivatonta kiroilla suomeksi.

Käytiin Tiituliinin kanssa syömässä sushia tuossa tänään eilen. Ben&Jerry's jäätelöä myös.

Sitten tänne puolelle lukemaan kirjaostoksistani.

Ensimmäinen postaus

Juu, eli ajattelin, että pitääpi kirjoittaa myös suomeksi. Englanniksi tulee rustailtua tuonne miryak.livejournaliin, mutta päätin, että tarvitsen kaksi blogia. Tästä tulee enemmän tällainen Oma Elämä -juttu, kun taas tuonne toiseen tule sitä sun tätä populaarikulttuuria ja randomiutta. Syynä tähän on se, että sitten tuota LJn puoleista juttua voi esitellä ympäriinsä, ja tämä on ehkä vähän enemmän tällainen oma.